KILPAURHEILU – MY FIGHT- LOPETTAMINEN – KORVAAVAN LAJIN ETSIMINEN JA PALUU JÄÄKIEKKOKENTILLE

Otsikko kuvaa hyvin sitä minkälainen oma kosketukseni urheilemiseen on tässä 28 vuoden aikana ollut. Ensin lapsena pelailtiin kavereiden kanssa vaikka mitä pallopelejä. Sitten n. 9-10 vuoden iässä kuvioon astui jääkiekon aloittaminen ensin nk. Leijonaliigassa ja sen jälkeen tuli siirtyminen kotikaupungin ylpeyteen Savonlinnan pallokerhoon (SaPKo). Jääkiekko tuntui itselleni oikealta lajilta. Olin vielä tuohon aikaan yleensä ikäisteni suurikokoisin lapsi, joten fysiikka on kehittynyt alun perinkin hyvin jo lapsesta lähtien. Nuorempana ei ollut vielä vakituisia pelipaikkoja, paitsi maalivahdit, joten aluksi pelailin mitä sattuu kenttäpelaajan paikkaa. Kuitenkin fyysisyyteni ja melko hyvin kehittyneiden voimatasojeni vuoksi minut istutettiin puolustajan paikalle jo joskus 12 vuotiaana.

Jääkiekkovuodet oli todella mukavia. Meillä oli helkkarin hyvä porukka. Kävimme muun muassa Saksassa Fussenissä turnauksessa keväällä 2003. Oli se hienoa lähteä ulkomaille pelaamaan lätkää! Tämä jäikin viimeiseksi turnauksekseni joukkueen kanssa. Marraskuussa 2013, kesken Lappeenrannassa pelatun kymi-Saimaan runkosarjaottelun, tunsin rinnassa suunnatonta kipua, jonka vuoksi peli jäi kesken. Kotimatkalla bussissa kuume rupesi nousemaan. Savonlinnaan päästyämme menimme terveyskeskuksen päivystykseen. Muistan vieläkin, kun lääkäri kuunteli sydäntäni hyvin pitkään, kunnes sanoi ”nyt pitää lähteä sairaalaan, nimittäin sydämestä kuuluu voimakas sivuääni”. Kyllähän siinä 13-vuotiaalle pojalle pien paniikki iski. vanhemmista puhumattakaan. Päädyin sitten sairaalaan, jossa sydäntä kuunteli lastenlääkäri. Diagnoosi vaikutti selvältä ja sain lähetteen Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan lastenosastolle. Lähtö Helsinkiin tapahtui yön aikana ambulanssikyydillä. Äitini lähti mukaan ja isä ja veljet jäivät kotia. Keskimmäinen veli itseasiassa oli lomilla armeijasta ja palasi vielä Kontiorantaan seuraavana aamuna. Ambulanssimatka meni nukkuessa. Muistan, kun kuumehoureissani heräsin kaamivaan kipuun kädessäni. Minulle oltiin laittamassa kanyyliputkea suurin piirtein valtimon kohdalle ranteeseen. Kipu oli tosi kova. Tämän jälkeen olin teho-osastolla muistaakseni viikon ajan. Lopullinen diagnoosi oli se, että minun sydämeni aorttaläpässä oli bakteerin aiheuttama vuoto. Samanlainen sydänvika on ollut muun muassa Arnold Schwarzeneggerilla sekä Teppo Nummisella. Vuoto on sen verran iso että se pitää leikata. Minulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa:

1. aorttaläpän tilalle asetetaan sian läppä, jolloin en tarvitse elinikäistä verenohennuslääkitystä. Kuitenkin elimistö rupeaa hylkimään ns. vierasta kudosta, jonka vuoksi uusintaleikkaus voisi tulla, 5,10 tai 15 vuoden sisällä.

2. Aorttaläpän tilalle asetetaan ns. mekaaninen läppä. Tämä vaatii elinikäinen verenohennuslääkityksen, mutta mekaaninen läppä kestää monta ihmisikää. Verenohennuslääkkeiden syöminen kuitenkin estää jääkiekon pelaamiseni.

Noh asiaa pohdittuani päätöksen tein kuitenkin ihan sen perusteella, että vihasin olla sairaalassa ja en todellakaan halua uuteen leikkaukseen. Joten siihen marraskuiseen iltaan loppui minun jääkiekon pelaaminen kilpatasolla.

Kokonaisuudessaanhan tuohon episodiin meni aikaa n. 3 kuukautta. Eli olin marraskuun lopusta muistaakseni helmikuun loppuun asti käymättä koulussa. Tuosta 3 kuukauden ajasta vietin sairaalassa arviolta puolet ajastani. Siinä matkan varrella tuli muutama vastoinkäyminen. Leikkaus meni itsessään hyvin ja toivuin nopeasti ja pääsin lopulta vähän yli viikon päästä leikkauksesta kotiin. Kotona ollessa kuitenkin ensin sydänpussiini rupesi kertymään nestettä, joka ei lähtenyt nesteenpoistajilla pois. Tämän vuoksi jouduin jälleen lähtemään Helsinkiin. Helsingissä vastoinkäymiset jatkuivat, kun sydänpussiin laitetun katetrin jälkeen tulehdusarvoni nousivat jonnekin 200 tienoille. Eikun taas suonensisäiselle antibioottikuurille ja taas vietettiin Helsingissä 1-2 viikkoa. Kun lopulta pääsin kotiin, niin pääsin vihdoin palaamaan kouluun. Uskomatonta, mutta totta odotin kouluun palaamista todella paljon. Lähinnä siksi että eipä tuolla sairaalassa olo aikana juurikaan oman ikästä seuraa ollut.

10 vuotta siinä meni kun seuraavan kerran laitoin lätkäkamat päälle (jos ei siis lasketa pipolätkää talvisin), kun rupesin käymään pelaamassa lätkää työpaikan porukalla 2013 syksyllä Helsingin Myllypurossa. En siis voi pelata ns. oikeaa lätkää, jossa taklataan, koska verenohennuslääkkeiden vuoksi minulla on isompi riski saada sisäisiä verenvuotoja, kuin normaalilla terveellä ihmisellä. Joka tapauksessa siitä lähti sitten jälleen lätkän pelaaminen harrastemielessä. Löysin joukkueenkin, jossa pääsen ihan pelejä pelaamaan. Nykyään siis käyn pari kertaa viikossa harjoituksissa ja kauden aikana pelejä on keskimäärin joka toinen viikko.

Toki tuossa 10 vuoden aikana ja heti lätkän lopettamisen jälkeen oli pakko kokeilla jotain muuta lajia, sillä tykkään joukkuelajeista niin paljon. Pelasin lopulta salibandya 3 vuoden ajan ja lopetin sen pelaamisen Lukio aikana, kun ei se vaan tuntunut omaltani.

Eiköhän tässä tarpeeksi tähän toiseen postaukseen. Seuraavalla kerralla voisin avata hieman kuntosali taustaani. Siihen liittyy muun muassa voimanostoa ja kisaamista. Mutta siitä seuraavalla kerralla lisää!

-JL-

Vastuu lukijalla - Blogin avaus

Tästä se lähtee. Oon jonkin aikaa jo miettinyt, että jotain pientä blogin tynkää tai muuta puuhastelua olisi kiva tehdä. Aloittamista on pitkittänyt osaltaan ajan puute ja myös se, että on tuntunut, ettei sopivaa aihetta löydy. Hetken asioita listailtuani löysin aika paljonkin aiheita, joten nyt lienee aika aloittaa pistämään ”fiiliksii vihkoon” niin kuin Cheek aikoinaan.

Jos nyt lyhyesti kerron hieman itsestäni. Olen 28-vuotias diplomi-insinööri kotoisin Suomen parhaasta kesäkaupungista Savonlinnasta! Olen siis pesunkestävä savolainen. Tämä varmasti ilmenee myös kirjoitusasustani paikka paikoin. Savolaisen seurassa vastuu siirtyy kuulijalle, joten voitaneen sanoa, että ”vastuu on lukijalla”. Joka tapauksessa nykyään vaikutan Vantaalla. Töiden perässä tänne ”isolle kirkolle” on tultu.

Tosiaan vapaa-ajalla harrastan todella paljon urheilua. On oikeastaan melko vaikea löytää sellaista viikkoa jolloin en vähintään viitenä päivänä viikossa harrastaisi jonkin sortin urheilua. Pääasiassa käyn kuntosalilla sen 4-5 kertaa viikossa ja syksystä kevääseen pelailen harrastejääkiekkoa pari kertaa viikossa. Välillä tuntuu siltä, että en vaan osaa olla urheilematta. Eli elämäntyyli on aika terveellinen, kuitenkaan en ole mikään kieltäytyjä. Pyrin nauttimaan elämästä kuitenkin ilman rajoitteita. Jos esimerkiksi päätän, että nyt pitäs hieman diettailla, niin silloin toki vedän dietin tosissaan, mutta ei välttämättä verenmaku suussa kuitenkaan. Riippuu toki tavoitteesta. Joka tapauksessa asiat pyrin tekemään täysillä.

Ajattelin niin, että blogissa olisi tarkoitus kirjoitella useista eri aiheista, koska kiinnostuksen kohteita on niin monia. Katsotaan sitten kuinka se blogaaminen siitä lähtee ja rupeenko keskittymään enemmän tiettyihin aiheisiin. Lähtökohtaisesti kuitenkin kuntosaliharjoittelu ja ravinto sekä muu urheilu on ne aiheet, mistä eniten todennäköisesti kirjoitan. Muita aiheita, mitkä erityisesti kiinnostaa ovat  matkustaminen ja sijoittaminen.

Ei siinä ehkäpä tällaisella rimpsulla on hyvä alottaa. Kattellaan seuraavassa postauksessa jotain syvällisempää paneutumista tiettyyn aiheeseen. Ja jos tämän kirjoituksen jälkeen tulee jo kiinnostusta blogia kohtaan, niin kommenttia vaan, jos on joku erityinen aihe mitä tuossa ylempänä mainitsin joka kiinnostaa.

-JL-