sunnuntai 12. elokuuta 2018

Loma lusittu - mitä tulikaan tehtyä


Lomat rupeaa jo pikkuhiljaa loppumaan, joten päätin hieman muistella mitäs kaikkea sitä lomalla on tullutkaan tehtyä.

Guns N Roses Tallinnassa 16.7-17.7
Eka lomaviikkohan alkoi hyvinkin vauhdikkaasti Guns N Rosesin keikalla Tallinnassa maanantaina 16 heinäkuuta. Keikka oli kyllä huikea ja mielestäni parempi kuin Hämeenlinnassa vuosi takaperin. Bändi aloitti  keikan jopa melko ajoissa,  jos vertaa Hämeenlinnaan jossa keikka taisi alkaa about tunnin myöhässä. Jos jostain pitää valittaa, niin juomien jakelu oli todella hidasta. Jonotimme veljen kanssa yli tunnin juomia ja melkein myöhästyimme keikalta sen vuoksi. Kun pääsimme lähemmäksi ”baaritiskiä” niin huomasimmekin mistä juoman jakelun hitaus johtui. Oluthanasta tuli juomaa todella pienellä paineella. Siinä olikin työntekijät hieman nolostuneina, kun ihmiset kuittailivat asiasta. Lopulta saimme juomat juuri kun ensimmäistä biisiä ruvettiin soittamaan. Juoksimme juomien kanssa keikka alueelle ja loppupeleissä saimme ihan hyvät paikat lavan sivusta, josta näki todella hyvin. Keikkahan oli käsittääkseni loppuunmyyty ja muistaakseni sinne se 60 000 ihmistä mahtui. Näytti kyllä huikealta se yleisömeri loppuillasta, kun rupesi hämärtymään ja ihmiset pitivät kännyköiden valoja päällä biisien soidessa. Keikka oli kolme tuntia täyttä tykitystä. Välillä kun Axelin piti hieman huilata tai vaihtaa vaatteita, Slash heitti joitain 5 min kitaratilutuksia, joista facebookin nettikeskustelussa jotkin ihmiset olivat hieman näreissään. Itseäni se ei haitannut pätkääkään, nautin täysillä, yhden maailman parhaista soolokitaristeista, kitarataituroinnista. Kaiken kaikkiaan huikea keikka! Alla kuva ja videopätkä keikalta.





Tikkurila festivaalit
Ensimmäinen lomaviikko huipentui Tikkurilafestareihin. Olimme liikenteessä viime vuodesta poiketen hieman isommalla kokoonpanolla, kun vaimon pikkusisko poikaystävineen oli meidän kanssa festareilla perjantaina ja lauantaina oltiin kaverin kanssa kahdestaan. Perjantaina festarifiilikseen virittäydyttiin ihan kotosalla grillaten ja hieman A-tuotteita nauttien. Meidän osaltamme festarit alkoivat JVG:n keikalla. JVG:n keikan jälkeen tsekkasimme Kaija Koon. Ja lopulta illan kohokohtana oli Cheek, joka oli pääesiintyjänä. Cheekin keikka olikin meikäläiselle sitten viimeinen kerta kun kyseisen artistin lavalla näen. Keikka oli kyllä todella hyvä!
Lauantaina oli rauhallisempi päivä. Grillailtiin ensin päivällä ja lähdettiin sitten katsomaan Teflon Brothersia. Tefloneitten keikan jälkeen tultiin takaisin kotiin vielä syömään ja oleskelemaan, koska seuraavaan keikkaan jonka halusimme nähdä oli aikaa useampi tunti. Illan viimeisinä keikkoina olivat Sanni ja Elastinen. Molemmat olivat kyllä todella hyviä ja varsinkin Elastinen yllätti itseni todella positiivisesti. Keikalla oli hemmetin hyvä tunnelma ja meno päällä ihmisillä.

Viikko synnyin kaupungissa Savonlinnassa
Sunnuntaina 22.7 lähdettiin sitten ajelemaan kohti Savonlinnaa. Sunnuntai aamuna olikin aikamoinen pakkausruljanssi, kun mukaan piti ottaa varusteita Lofoottien reissua varten ja toisaalta myös vaatteita ihan vaan Savonlinnassa oloa varten. Lopultahan siinä kävi niin että auto (farkku Audi A4) oli täynnä tavaraa.( ja toki puoliakaan varusteista ei tullut käytettyä yli 2 viikon reissun aikana)

Savonlinnassa tuli lomailtua ensin muutama päivä ihan vaan oleskelemalla. Maanantaina tuli käytyä vanhan koulukaverin omalla salilla treenaamassa. Testailin huvikseen penkkimaksimeja, koska nyt oli hyvä tilaisuus penkkitekniikan hiomiseen ja vinkkien saamiseen. Kaverini on kansainvälinen voimanostaja ja todella menestynyt omassa painoluokassaan, joten hänen oppejaan on antoisaa kuunnella. Edellisestä maksimin testauksesta oli tosiaan kulunut aikaa jo lähes 3 vuotta ja mietinkin että jos saan edes lähelle vanhan maksimini niin olen tyytyväinen. Alla oli yli viikn treenaustauko, sillä eka lomaviikko meni täysin huilatessa treenihommista. Lisäksi tän about 3 vuoden aikana olen pääasiassa keskittynyt voimabodaustyyliseen treenaamiseen, jossa toistojen määrät ovat minimissään 6 toistossa, joten hermotuksellisestikaan kunto ei ole paras maksimeihin. Yllätyksekseni rauta oli todella kevyttä. Lämmittelyjen jälkeen nostelin ykkösiä 140, 150. Koska vanha maksimi oli 155 kg niin päätin laittaa tankoon 156, jotta sen noustessa ainakin saadaan uusi ennätyslukema. 156kg nousikin todella hyvin ja varmistajien mielestä siinä olisi ollut varaa 160 kg asti. Päätin sitten vielä koittaa 160 kg kommenteista innostuneena. Tällä kertaa 160kg oli kuitenkin vielä liikaa ja kaverini mukaan se olisi varmasti tullut, jos olisin suoraan 150 jälkeen laittanut 160kg tankoon. Noh jokatapauksessa nyt ollaan penkkimaksimin suhteen hieman kartalla missä mennään, niin syksyllä Kroatien reissun jälkeen kun aloitan voimailukauden niin on tiedossa valmiiksi missä mennään. 

Tiistaina isän kanssa käytiin kalassa. Kalaa ei kuitenkaan saatu, mutta ilmat oli mitä mahtavimmat ja auringonlaskusta sai mageita kuvia:


Auringon laskua Savonlinnan vesillä

Keskiviikkona menimme vaimon kanssa mökille. Mökillä olo on kyllä mukavaa. Voi rentoutua ja itse kun pidän kalastamisesta, niin kalassa tulikin käytyä useaan otteeseen. Saalistakin saatiin, nimittäin ensimmäisellä kalareissulla saimme soutu-uistelulla n. 1,5 kiloisen kuhan. Se oli meikäläisen ensimmäinen kuha mitä olen koskaan saanut. Olin kyllä aika fiiliksissä! Kuha siivottiin ja pistettiin pakkaseen, sillä ei haluttu siitä ruveta mökillä mitään valmistamaan, vaan säästettiin se perjantaille kun mentiin takaisin vanhempieni luokse. 

Alunperin suunniteltu Haukivuorella pelattava suolentopalloturnaus jäi meidän joukkueelta tänä vuonna väliin. Päädyttiin skippaamaan kisat, koska meitä olisi ollut vain 5 pelaajaa. Näillä helteillä oltaisiin oltu melko helisemässä tuolla porukalla, koska laji on todella rankkaa. Ensi vuonna lähdetään sitten yrittämään uudelleen ja toivottavasti saadaan joukkue kasaan, sillä kyseinen tapahtuma on jälleen osoitus suomalaisesta kekseliäisyydestä ja "hulluudesta" ihmeellisten urheilulajien suhteen.

Kiteytetysti hieman lomafiiliksiä ja tosiaan mitä kaikkea tullut tehtyä. Kaikin puolin loma ollut todella rentouttava ja päässyt kunnolla irti työasioista. Saa nähdä miten arkeen paluu lähtee ensiviikon maanantaina käyntiin.

Seuraavana tuleekin kokonainen postaus Lofoottien reissusta! Kannattaa lukea!

-JL-

1 kommentti:

  1. The King Casino Hotel | Jamul Casino & Spa
    The King Casino Hotel is casinosites.one set 1 mile https://jancasino.com/review/merit-casino/ south of Jamul herzamanindir.com/ Casino, 1 MPRC Blvd, Jamul, Georgia. View map. This casino offers ventureberg.com/ a variety https://septcasino.com/review/merit-casino/ of gaming options including slots,

    VastaaPoista